26.10.2012

Sukkia ja jotain matkittua...

Niinpä,kyllä ne tilaussukatkin valmistuu,vaikkakin hitaasti :) Tilauksen neljästä sukkaparista on valmiina nyt kolmet,ja neljännetkin jo puikoilla.


Pikkutytön pitsivarrelliset kokoa 24. Nopeasti valmistuivat kun vain sai aikaiseksi aloittaa.


Koon 37 polvekevarrelliset olivatkin oikein taistelun tulos,näissä meni aikaa! Ei siksi,että olisivat olleet vaikeat,vaan kiinnostus oli tasan 0 ! No,valmistuivatpa kuitenkin :)

Sitten siihen "matkittuun"... Käsityöblogien armoitettu ideariihi ja himovirkkaaja Anneli esitteli kivoja virkattuja tuubihuivejaan pari päivää sitten,ja tietysti minun piti matkia,kun en Annelin arvonnassa huivia onnistunut voittamaan :) En ihan tarkkaan kopioinut,otin vaan idean ja sitten virkkasin oman maun mukaan... Kiitos kuitenkin Annelille ideasta :)


Kaksi tuubia sain eilen aikaiseksi,tässä vielä ujosti pinossa...



Lyhty saa taas jälleen kerran toimia "kaulana" :) En tehnyt näistä kovin leveitä enkä pitkiäkään,näin kiertyvät kaksi kertaa kaulan ympäri...


...siis jotakuinkin tähän tapaan :)

Ja eihän kahta ilman kolmatta.... tosin vielä hiukan vaiheessa...


Katsotaan nyt,tuleeko näille käyttöäkään,vai jäävätkö marinoitumaan laatikon pohjalle...

Ihanaa,meillä Espoossakin satoi viime yönä ensilumi! Eihän sitä kovin paljoa ole,mutta maa on kuitenkin valkoisena. Minun puolesta saisi sataa lisääkin ja reilusti,luminen maisema on niin kaunis! Pari vapaapäivää menivät ihan sisätiloissa,hävettää myöntääkin... Tänään vuorossa iltavuoro,jospa saisin aikaiseksi tarttua kävelysauvoihin ja reippailla töihin... ? Mutta ennen sitä taidan keitää lautasellisen puuroa,eiköhän sillä jaksa taas illan painaa :)

Rentouttavaa viikonloppua teille muille!

19 kommenttia:

  1. Lunta on täälläkin..... n.80 km pohjoiseen.... ;O) Ai, että katselen sitten kateellisena, miten nopeita kaikki on virkkaamaan ja neulomaan... ja tuo Anneli on oikea roottorisormi....minä tumpelosormi kun en meinaa ehtiä mitään...Tai sitten se johtuu siitä, että aina hypin suuntaan jos toiseen, kun yritän jotain tehdä, eikä pylly pysy penkissaä.. kun aina muistuu mieleen jokin tehtävä muu homma... Erityisesti tykkään noista pitsivarsisuksita, ne on minun silmi ain aniin ihania.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat noi pienet pitsisukat. Kyllä toisetkin ovat kauniit ja hienoja värejä tuubihuiveissa.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin päivä alkoi lumitöillä. Nuo pikkuneidin sukat ovat niin sievät ja mukavannäköisä ovat nuo huivitkin.

    VastaaPoista
  4. Sukat on kauniit ja varmasti saajilleen mieleiset.
    Tuo Annelin huivimalli on upea ja nopea tehdä, siun huiveissa on kauniit värit, alinmainen on suosikkini.

    VastaaPoista
  5. Kiva kiva... kun sinä nyt matkit minua.... niin uskallan ujosti kertoa, että minäkin tein kettikihuivin. Mutta vähän eri lailla kun sinä :))
    Ihania pikku sukkia. Ja niissä minä en matki... kun en vaan saa sukkia aikaiseklsi. Kuin ehkä virkkaamalla.

    Täällä sinun syntymäkaupungissasikin on nyt maa valkoinen !!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana blogi sulla. Lòysin tànne sattumalta, mutta heti jàin koukkuun. Sain paljon ideoita taas. Ihana tuo suuri kàsityòkerhon joulunumero..voi kun sen tànnekin kauas saisin....

    VastaaPoista
  7. Ihania villasukkia on taas valmistunut ja kivoja myös nuo tuubihuivit. Meillekin satoin aamusella lunta ja pakkasta oli neljä astetta, että lumi taitaa vähän aikaa pysyäkin :)

    VastaaPoista
  8. On nuo punaraidallisetkin sukat nätit, vaikka niiden tekeminen ei oikein innostanut. Ja pikkutytön sukat suloiset. Hienoja tuubuhuivejakin olet tehnyt, tapasi mukaan lähes tehtaillut.

    VastaaPoista
  9. moi! kyselin että olit tehny viimevuoden viimeisenä paivänä postaukseen semmoset ihanat sini-ruskeat villasukat niin kyselen että muistatko minkä merkin lanka se oli? (ihastuin lankaan nii paljon että on kai pakko mennä ostamaan semmonen jos löytyy enää!)

    VastaaPoista
  10. Ihanan söpöt nuo vauvan sukat ja kauniita tuubihuiveja =))

    VastaaPoista
  11. Täällä on taas vaikka mitä ihanaa!
    Pitsisukissa on kaunis malli ja tuubihuivit on tosi kauniita. Miekin oon huomannu, että joskus vaan mättää joku työ eikä edisty yhtään. Tuntuu sitten todelliselta työvoitolta kun saa valmiiksi. Ja kauniit polvekesukathan niistä sitten tuli:)

    VastaaPoista
  12. Kauniita ovat molemmat sukat ja ihania tuubikaulureita. Totta kait otat ne käyttöön. Ovat muodikkaita ja taitavasti virkattujakin!

    VastaaPoista
  13. Kauniita sukkia, minullakin välillä sukkien tekeminen tökkii pahasti.
    Mukavan näköisiä huiveja.

    VastaaPoista
  14. Kauniita sukkia ja huiveja tosiaan! Välillä tiettyjen sukkien tekemine tökkii pahsti liekö syy tylsä malli. Toisia sitten taas tekee urakalla monta samaa mallia:) Mukavaa alkavaa viikoa!

    VastaaPoista
  15. Kivat värit noissa tuubihuiveissa :)

    VastaaPoista
  16. Tosi kivan näköiset! Pitäisi itsekin virkata tuommoinen :)

    VastaaPoista
  17. Kivoja sukkia. Tuubihuivisi ovat todella kauniinmat.

    VastaaPoista