2.6.2011

KYH # 2

Eilen alkanut hullutus on vallannut mieleni näköjään niin,että koko yönkin olen siihen osallistunut,unissani siis :) Olin ihan helpottunut herätessäni,etten ollutkaan saanut valmiiksi 24:ää työtä :)

Oikeasti en ole saanut valmiiksi vielä yhtäkään,mutta parempi niin,onpahan tekemistä tulevina päivinä...
Kakkostekelettä olen nyt aloitellut,ja aion saada sen kokonaisuudessaan tämän vuorokauden puolella tehtyä.

Ihan tylsä perussukka,siinä ei kauaa aikaa mene. Eka on jo kantapään yli,joten eiköhän iltaan mennessä ole koko pari valmis.

Lanka on seiskaveikan Linnut-sarjan Kyyhky,hauskan utuinen lopputulos tulee. Helppoahan tuo on,kun sukka raidoittuu itsekseen. Koko on 40,omaan jalkaan mallattu :)

Aloitan tänä iltana kolmen yön valvomisen,joten hyvällä tuurilla saan öitten aikana jotain tehtyäkin. Tosin päivät menee sitten nukkuessa,joten ei mulla mitään etulyöntiasemaa taida olla ...

Eilen aloitettu kaitaliinakin on saanut jatkoa,nyt mallikertoja on melkein kymmenen,kun eilisessä kuvassa niitä oli kaksi. Tekemistä tässä kyllä riittää,mutta luottavaisin mielin olen,kyllä siitä joku vielä tulee :)


Kolmanneksi aloitan sitten jonkunlaisen kassin,todennäköisesti jo yöllä töissä,edellyttää tietysti,että saan sukat tämän vuorokauden puolella valmiiksi.

Nyt sohvannurkkaan jatkamaan neulomista,myöhemmin saatan siirtyä ulos neulomaan,täällä paistaa nimittäin Aurinko! Luvassa ei ihan yhtä helteinen päivä kuin eilinen,mikä on HYVÄ asia!

Hehkeää helatorstaita Teille Kaikille!

5 kommenttia:

  1. Sinähän vauhdikkaasti aloitat :) Minä meinaan vain aloitella kaikki ja saas nähdä ehtiikö heinäkuun aikana lopetella :)

    VastaaPoista
  2. Minä kanssa vaan aloittelen hissukseen, sulla on oikein vauhti päällä! Hyviä yövuoroja siis!

    VastaaPoista
  3. Onpahan vauhtia! Todella kiva lukea, että olet niin innoissasi KYHistä.

    VastaaPoista
  4. Hienosti etenee! Minulla myös toinen työ kantapäässä.

    VastaaPoista
  5. Oi mikä vauhti sulla on päällä! Tässähän täytyykin laittaa puikot kilisemään, että pysyy edes perässä :)

    VastaaPoista