24.10.2011

Lisää kämmekkäitä

Nyt on vuorossa taas kämmekkäät,tällä kertaa tein kertaheitolla valmiiksi kaksi paria. Kerroin jo ajatuksesta,että tekisin parille reumasta kärsivälle työkaverille yön viileiksi tunneiksi hyvää tekevät lämmittimet. Sitä reumalankaa en tähän hätään löytänyt,joten päädyin Novitan Alpacaan.Ihanan pehmeä lanka,ja tosi kiva varsinkin virkata!


Tein näihin hieman parannuksia edellisiin verrattuna,eli virkkasin selkäpuolen hiukan suuremmaksi kuin kämmenosan,näin kämmekäs pysyy paremmin paikallaan,eikä pyöri mihinkään. Mutta miten erottaa,kumpi on kämmenpuoli ja toisinpäin? No,ratkaisin sen virkkaamalla kämmenosan yksiväriseksi...


Nämä todella istuvat käteen hyvin,ja tuntuvat muutenkin oikein miellyttäviltä. Ja näyttävätkin mielestäni ihan hyviltä :)



Lankaa näihin kului yhteensä n.puolitoista kerää,eli yhdet saattaa langanlopuista vielä saada tehtyä. Nopeaa ja helppoa,ja koska näissä saa sekä virkata että neuloa,pysyy mielenkiintokin hyvin yllä :)

Huomenna taas kenties sukkaosastoa,ja tällä kertaa neulottuna,mutta virkattuja sukkiakin on tulossa lisää... Tosin tahti hieman hiljenee,sillä huomenna palaan töihin,ja aikaa käsitöille on siis luonnollisestikin vähemmän...

Uusi viikko,uudet haasteet,otetaan siitä kaikki irti!

16 kommenttia:

  1. Kauniin hillityn väriset kämmekkäät :) Alpakka on lämmintä mutta kevyttä lankaa ja varmaan ajaa saman asian kuin reumalankakin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä osaakin olla somat!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat! Taas sait aikaan mulle yhden tulevaisuusprojektin!!

    VastaaPoista
  4. Nää ois varmaan hauskoja jämälangoistakin :D

    VastaaPoista
  5. Kauniita kämmekkäitä nämäkin :)

    VastaaPoista
  6. Nämä isoäidinneliö kämmekkäät ovat kyllä tosi sieviä.

    VastaaPoista
  7. Kivat, taas! Luulin muuten pikkukuvasta että ne on noppia!

    VastaaPoista
  8. Nämä on kyllä hienot! Hyvä idea jämälankojen tuhoamiseen! Mukavaa viikoa:D

    VastaaPoista
  9. Kaunista, kaunista. Kunhan sukkasato on ohi, niin tuosta tulee seuraava projekti.

    VastaaPoista
  10. Oi miten kauniita ja niin minun värisiäkin :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kämmekkäitä ja hyvä idea laittaa toinen puoli yksiväriseksi!

    VastaaPoista
  12. Nämä ovat aivan ihania, isoäidinneliöistä on vaikka mihin :)

    VastaaPoista