29.12.2011

Pikkuhiljaa...

Kovan joululahjaneulomisen jälkeen on tahti hieman hidastunut,mutta jotain sentään on syntynyt... En vain ole saanut aikaiseksi postata,mikä lie lorvikatarri siinäkin asiassa iskenyt :)

Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja laitan aamutuimaan tulemaan pari tuotosta.


Kaksi paria lapasia,molemmissa kuvioraidat.Yhteiskuvassa vain näkyvät huonosti,tummempi varsinkin...


Tässä jo näkyy paremmin. Pidennettyä helmineutta lapasen ulkoreunassa.


Valkoisissa kuvio on valepalmikkoa ja raita keskellä lapasta.

Lankana molemmissa seiskaveikka,koko naisten. Tällä hetlellä päätyönä teen sitä peittoa isoäidin neliöistä,kaikki muut ovat sivutuotteita. Peitto valmistuu koko ajan,yli puolenvälin jo ollaan... Aina kun saan tarvittavan määrän paloja valmiiksi,virkkaan ne kiinni samantien. Näin työ ei tunnu niin suurelta,eikä ole sataa lappua lojumassa yhtä aikaa :)

Uutta vuotta "juhlitaan" meillä rauhallisesti,tytöt lähtivät jo tänään isänsä kanssa mökille ja palautuvat vasta ensi vuonna :) Mies lähtee huomisaamuna Pohjois-Karjalaan,ja palaa hänkin vasta ensi vuonna. Ollaan siis pojan kanssa kahdestaan,enkä usko 18 v:n äitinsä kanssa istuvan kotona :) Itse olen kyllä töissäkin uuden vuoden,ja saattaapa lauantaina joutua tekemään jopa tuplavuoron,eli 15 tuntia yhteen menoon... Mutta jossain välissä istun sohvalla ja teen käsitöitä nauttien harvinaisesta hiljaisuudesta. Voinpa laittaa korvatulpatkin,ettei tarvitse pauketta kuunnella :)

Mukavaa torstai-päivää!

15 kommenttia:

  1. Kauniita lapasia !

    Oikein rauhallista loppuvuotta ja työniloa !

    ps. pääsisin varmaan Kouvolan Sanomiin ja kävellessänikin virkkaisin :DD

    VastaaPoista
  2. Oikein kauniita lapasia! Tääläkin vietetään rauhallista uutta vuotta. Lomaa on vielä jäljellä, tiistaina töihin. Vielä on aikaa neuloa...:D Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat;)Mukavaa loppu vuotta!

    VastaaPoista
  4. Työniloa vaan ja hyvää uutta vuotta! Ps meillä ammutaan raketteja sinunkin edestä:)

    VastaaPoista
  5. Kauiita lapasia monta paria.

    VastaaPoista
  6. Ihania lapasia. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset! Oikein rentouttavaa vuodenvaihtumista sinulle siis!=)

    VastaaPoista
  8. Menestyksekästä uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniita lapasia.
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  10. Kauniita lapasia!
    Rauhallista ja rentouttavaa vuoden vaihtumista Sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kauniit lapaset sinulla. itsekin väkersin tällä viikolla kolmet lapaset ja vasta kun olin ne tehnyt aloin katsoa lähemmin, että peukalot on ihan kamalat. Noita enää viitsi purkaakaan, menevät kyllä siihen tarkoitukseen johon teinkin, koiran ulkoilutuslapasiksi...

    VastaaPoista