9.7.2012

Tarpeeseen tehtyä

Käsitöiden tekemisen paras puoli on se.että hauskuuden lisäksi se on myös hyödyllistä. Tai ainakin joskus... Tällä kertaa sisareni pyysi minua tekemään pussukan läheiselleen,jonka käsien motoriikka ja voimat ovat sairauden vuoksi heikentyneet. Rouva on kuntoutuslaitoksessa,jossa mm.harjoitusohjelmaa säilytetään pussissa,joka roikkuu kaulassa. Siskoni mielestä pussia on hankala käyttää yhdellä kädellä,kun kangas on "velttoa". Niinpä hän ajatteli,että klipsuista virkattu olisi tukevampi ja käytännöllisempi.


Kuva on taas ihan hassu,mutta pussukka on ihan hyvä :) Saa nähdä,miten se käytännössä toimii,jännityksellä odotan kokemuksia... Vuorikangas puuttuu vielä,mutta perjantaihin on aikaa... Klipsuja tähän upposi taas yli 200 kpl,mutta onneksi niitä riittää :)

Toinen tarpeesta lähtenyt työ on ihan kotikutoista,tai pikemmin tietty virkkausta :) Katselin eilen huushollin patalappuja,ja totesin että suutarin lapsella ei vieläkään ole kenkiä... Siispä tänä aamuna virkkuukoukku kauniiseen käteen,ja tuumasta toimeen...


Puro Batik alkaa olla ihan suosikkilankaani,tässäkin toimi mainiosti :) Olen tällä mallilla virkannut yhden jo viime vuoden keväällä,siinä koukku laitetaan aina silmukan takareunaan + edellisen kerroksen silmukkaan,tai jotain sinne päin :) Ihanan tukeva ja paksun tuntuinen lappu tuleekin,tämän kanssa ei sormet pala !

Muuten on käsitöiden tahti vähän hidasta,ei oikein jaksa keskittyä mihinkään,kun tekee vain mieli lomailla ja loikoa :) Mutta onneksi ei ole nyt mitään akuuttia tarvettakaan,ehtiihän sitä koleammilla keleillä tuhota lankaa :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Kiva pussukka, tuo onkin parasta että tietää sen olevan tarpeeseen. Niin kuin myös tuo patalappu :)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköiset virkkaukset :).

    Mukavia loikoiluilmoja.

    VastaaPoista
  3. Kiva pussukka! Patalappuja pitäisi tähänkin huusholliin tehdä!

    VastaaPoista
  4. Varmasti tuollainen tukevampi pussukka on hyvä. Se on kauniskin. patalappuja tarvii aina, mukavan näköinen malli

    VastaaPoista
  5. Hienoja! Patalapun värit ovat ihanat :)

    VastaaPoista