Sukkailu vaan jatkuu... Uudesta seiskaveikka-lehdestä löysin seuraavan ohjeen,ja sitäpä onkin vallan mukava neuloa :) Puikoilla on jo monenlaista väriyhdistelmää,mutta yhdet olen saanut ihan valmiiksikin.
Viininpunaista ja sateenkaaren värejä,olkaa hyvät! Helppo mallineule,ja väreillä saa kummasti eloa tavallisiin sukkiin. Sukkaosa voi hyvin olla yksivärinen,polvekeraidat varressa riittävät tuomaan eloa sukkaan.
Jalassa näyttävät vielä paremmilta,mallina taas omat kintut :) Omaan jalkaan nämä eivät jää,minulla alkaa olla ihan riittävästi jalanlämmikettä. Lahjaksi menevät,kohde vain on vielä päättämättä :)
Puikoilla on kolmet samalla mallilla,tässä pieni vilautus siitä:
Teen useinkin sukkia niin,että yksi yhdellä värillä tai mallilla,ja sitten on pakko ottaa uusi puikoille ,kahta samanlaista on niin kurja tehdä peräkkäin :) Mutta eiköhän nämäkin valmiiksi saateta,uskon niin!
Viime lauantaina pääsin käymään Oulunkylän lankamaailmassa,ja voi mitä ihanuuksia siellä taas olikaan kauppa täynnä! Sain puoli tuntia aikaa,mies kävi kahvilla sillä välillä. Olisin toki viihtynyt siellä kauemminkin ihan vain hiplaamassa kaikkia ihania lankoja :) Mutta kyllä siinäkin ajassa ehti koriin nappaamaan vaikka mitä...
Aikamoinen läjä lähti mukaan,tuiki tarpeellista,tietenkin :) Lankaa tuli ostettua 1,4 kg,lisäksi yhdet Knit Pron lyhyemmät sukkapuikot,ja rullamitta. Pääasiassa paksumpaa sukkalankaa,muutama ohuempikin kerä joukosta löytyy. Ja pari kerää huivilankaa,jahka minä sukkien neulonnalta niiden pariin ehtisin.
Flunssa meinaa iskeä meidänkin tupaan,eilinen reilu 11:n tunnin työpäivä oli aikamoista kärsimystä... Päätä ja lihaksia särki,aivastutti,niveliä kolotti ja silmiä kutitti.... Nuha alkaa vasta tänään hiipiä,mutta onneksi on nyt pari vapaapäivää parannella tautia.Toivottavsti riittää,ettei tarvitse sairaslomalle jäädä. Minulla on sellainen hassu ominaisuus,etten oikeastaan koskaan saa kuumetta,vaan kipeänä ollessani kärsin pikemminkin alilämmöstä. Niin eilenkin,kun palelin ihan mahdottomasti,mutta kuumemittari näytti 34,8 astetta ! Parin buranan jälkeen oltiin sitten lukemissa 36.0 . Näin se kyllä on aina ollut,kuumetta ei nouse,vaikka olisi mikä tauti. Olen jopa keuhkokuumeen sairastanut kuumeettomana... No,nyt sitten lääkitään ja levätään pari päivää,eiköhän se siitä...
Mukavaa torstai-päivää Sinullekin!
Ihana kasa lankoja!
VastaaPoistaMun mielestä Lankamaailmalla on väärä nimi, sen pitäs olla Lankataivas ;)
Mäkin oon hommannut tota pörrölankaa mitä sulla kuvassa on tossa vasemmassa alareunassa. Yks rojekti siitä on vielä "vähän" kesken.
Ihania lankoja ja sukat kyllä tuovat mieleen ruskaisen syksynkin. Minulla projekteja aina monta ja siksi valmiita tulee harvakseen. Itse odottelen Oulun käsityömessuja kieli poskessa ja toivottavasti sinne pääsenkin tuhlaamaan senttiseni. Parantumista sinne =)
VastaaPoistajopas on ihania lankoja iso pino :).
VastaaPoistaKauniit sukat!
Tosi hienot sukat,
VastaaPoistaja upea kasa kauniita lankoja :)
Ihanan ihanat sukat.
VastaaPoistaVoi hurjaa jos olisit saanut vaikka tunnin aikaa, sinne lankakauppaan :))
Paranemista !
Kauniit sukat ihanan värikkäät.Sekä
VastaaPoistaaivan ihania lankoja:)
Aivan ihanat sukat, tuota mallia voisi kokeilla. Toivottavasti flunssa menee levolla ohi, tuntuu olevan ärhäkkää laatua.
VastaaPoistaIhanan pirteät sukat ja niin ihana on myös tuo lankakasa=))
VastaaPoistaTykkäsin kovin tuosta mallista , yhdet kun jo tein. Kiva kuomus, todellakin ja kaikki väriyhdistelmät ovat kauniita!
VastaaPoistaKivat sukat, pirteät!
VastaaPoistaKauniit sukat jalassa ja lisää ihanuuksia näemmä tulossa!
VastaaPoistatuo on kaunis malli :) olet sinä saanut koriisi napattua aikas kasan... turkuun avattiin myös lankamaailma, en ole vielä uskaltanut siellä käydä, tiedän miten siinä käy :D :D
VastaaPoistaKauniita sukkia oletkin ahkeroinut.
VastaaPoistaMinäkin kävin viime lauantaina Ogelissa hakemassa lisää lankaa kun ei muka kotona ollut.
Kivan näköiset sukat!
VastaaPoistaToivottavasti flunssa pian hellittää.
Ihanat sukat!
VastaaPoistaTosi kivat sukat! Toivottavasti ei flunssa nyt tullut!
VastaaPoistaKauniit sukat :)
VastaaPoista